Tanskalaisen Ane Rielin Pihka saavutti näkyvyyttä muutama vuosi sitten Suomessakin. Kirjan on suomentanut Katriina Huttunen.

Pihka on kummallinen kirja. Mutta niin hyvät kirjat usein ovat: Kaikki isäni hotellit ja Valkoinen kohina tästä vaikkapa pienenä otantana. Toisaalta kummallisuus ei takaa kirjan hyvyyttä. Pihkassa on kyllä paljon hyvää. Kerronta on juuri sopivan painoista. Tarinan muuttuvat näkökulmat ovat kiinnostavia. Juonestakaan ei puutu yllättävyyttä. Mutta kantaako se? Sen voi vain lukija itse päättää. Vaikka juoni on melko hulvaton, se on myös jopa realistinen. Siinä on aitoa kauhutarinan  otetta.

Mukaansatempaavaa luettavaa, jota voi kukin lukea niin syvällisellä tasolla kuin haluaa, sillä Pihka toimii yhtä hyvin kevyenä dekkarina kuin psykologisempanakin kertomuksena.

Hauska, hervoton ja hävytön. Sellainen on Tuomas Kyrön merkittävämmäksi teokseksikin kutsuttu Kunkku.

Kukaan ei kirjoita niin kuin Tuomas Kyrö. Hänen ansionaan on omalaatuinen, naivistinen tyyli, joka synnyttää lyhyitä ja helposti sulatettavia lauseita lukijan ahmittavaksi. Lähes jokaisessa lauseessa on jokin odottamaton juttu tai koukku. Kyrön kirjat ovat puhdasta huumoria kyrömäisimmillään. 
Kirjat varmasti jakavat mielipiteitä, mutta faneille tämä fantasialliseen ja vaihtoehtoiseen maailmanjärjestykseen perustuva teos on mitä antoisinta luettavaa, sivuja on pitkälti yli 500.

​Tämä teos ei ole syyttä eräs merkittävimmistä amerikkalaisista 80-luvun romaaneista. Ensi alkuun saattaa ajatus vuonna 1985 julkaistusta kirjasta - siis ajalta ennen internettiä, somea tai edes matkapuhelimia - tuntua vieraalta. Kirjan täytyy olla pahasti ajan syömä. Kieltämättä kirja keskittyykin paljon 80-luvun keskeisimmän median eli television ympärille.

Valkoinen Kohina on kuitenkin ajaton teos, jonka sisältö ei määrity ympäröivän maailman ja teknisten puitteiden kautta. Tämä minämuotoon kirjoitettu romaani ei ole arvatenkaan myöskään niin kevyttä luettavaaa, sillä toisin kuin vaikkapa dekkarit, joissa tärkeintä on juoni, on Don De Lillon tekstissä taas enemmän merkitystä sillä, miten asiat sanotaan. Ainakin itse luen lauseet usein moneenkin kertaan. Ne ovat niin omaperäisiä ja yllättäviä. Ja hauskojakin.

Vaikka jotkut luokittelevat tämän romaanin komediaksi, niin itse en niin tee, vaan pidän sitä pikemminkin psykologisena kasvukertomuksena kuolemanpelon kiusaamasta miehestä, Jackista, ja hänen suhteestaan vaimoonsa ja perheeseensä. Juoni on keitetty kokoon monenlaisista aineksista: on Hitleriä, supermarketteja, myrkkypilviä, aviorikos ja onpa lopussa hieman pyssynkin paukuttelua. Sen enempää emme halua kuitenkaan juonesta paljastaa

Jos haluat omaperäisen, hieman hullunoloisen lukukokemuksen, niin suosittelemme Valkoista Kohinaa.

​Arvio 4 / 5​