Afrikan tähti kertoo kotiin palaavan, elämän kuluttaman ja paljon kokeneen miehen ja hänen vanhan äitinsä välisestä keskustelusta.
Kirja avautuu hiljalleen. Päähenkilöstä ja kirjan muistakin henkilöistä rakentuu pikkuhiljaa kokonaisia hahmoja, joilla on oma historia. Usein dramaattinen. Lopulta käy ilmi, että historiasta löytyy paljonkin erilaista uskomatonta ja shokeeraavaakin. Tärkein punainen lanka tässä kirjassa on kotiinsa palavan pojan keskustelu äitinsä kanssa. Oikeastaan koko kirja on äiti-poika -dialogi, jonka ympärille maalataan tausta.
​Kirja on taitavasti rakennettu ja omaperäinen.

Hyvää yötä, kolmosen raitiovaunu on oikeastaan romaanin muotoon kirjoitettu runo.
Kirja on herkkä kuvaus päähenkilön lapsuuden muistoista ja hänen vaikeasta isä-suhteestaan. Päähenkilö vaipuu kaukaisiin muistoihin ja toisaalta kurottelee haaveiden verkkoa. Unenomainen tunnelma vie lukijan mukaansa.

Muualla sanottua:

Janssonin teksti on subjektiivista, siitä puuttuu lähes tyystin yhteiskunnallinen ulottuvuus lukuun ottamatta mainintaa Pinochet-mielenosoituksesta ja Kosovon sodasta. Joskus tuntuu hyvältä lukea tällaista tilitystekstiä, varsinkin kun kirjailija on hionut teoksestaan kielellisesti ja tyylillisesti pienen timantin!

- Tuula Taskinen, Kiiltomato 2001

Käännetty suomenruotsalainen kirjallisuus lienee alue, johon ei aivan heti tule kajonneeksi, kun etsii uusia helmiä. Päätimme nyt kuitenkin tarttua tähän hieman paitsioon jääneeseen kirjallisuuden lajiin. Ensimmäisenä lukukokemuksena on Johan Bargumin psykologinen romaani Syyskesä.
Perheen iäkäs äiti haluaa viettää viimeiset elinpäivänsä perheen vanhalla, muistoja täynnä olevalla huvilalla. Tarina keskittyy kahteen poikaan (Olof ja Carl), joista toinen - kirjan päähenkilö - on herkkä, epävarma ja fyysisestikin veljeään heikompi. Carl on puolestaan menestynyt IT-alan ammattilainen, joka tulee äitinsä toivomuksesta takaisin Suomeen, kun ei kehtaa kieltäytyä. Kun Carlin vaimo tuo mukanaan hänen ja Olofin väliset salaisuudet vuosien takaa, on kolmiodraama valmis.
Kerronta pitää lukijan otteessaan taitavasti. Koko ajan läsnäoleva tietty surumielisyys saa välillä seurakseen leikkimielisyyttä esimerkiksi lastenhoitaja-Heidin hahmossa.
Hauska ilmiö tässä lukukokemuksessa on myös eräänlainen kansainvälinen ilmapiiri; ainoastaan jotkin asiat, kuten Koskenkorva, muistuttavat lukijaa siitä, että tapahtumat sijoittuvat Suomeen.

Lumoava. Kuin kevään valo. Näin kenties voisi kuvailla ruotsalaisen Anne Pleijelin toista menestysromaania, joka julkaistiin vuonna 1990. Teoksen on ansiokkaasti suomentanut Saara Villa.

Juoni on vaikeaselkoinen. Joku voisi jopa sanoa, ettei mitään juonta ole. On kuitenkin tytön näkökulma perheestään ja omasta aikuistumisestaan. Senkin verran on tiedossa, että aika, josta lähdetään liikkeelle on II maailmansodan jälkeinen Ruotsi. Kirjan Siiri on kotoisin Suomen Karjalasta, josta tullut Ruotsiin evakkoon.
​
Ei tavanomainen eikä ehkä kovin helppolukuinenkaan mutta runollinen, kaunis kirja. 

Liza Marklund on Ruotsin dekkari-ihme. Kyseessä on yksi Pohjoismaiden luetuimmista nykykirjailijoista, joten olisi ilmeinen epäkohta, jos me emme ottaisi tarkasteluun Lizan teosta. Ja miksi emme ottaisi - kirjailija on suosittu aivan syystä.

Pintapuolisesti tutkittuna kyseessä on mitä klassisin rikosromaani. Yksi ihminen on murhattu. Tekijä on yksi 12 paikalla olleesta epäilystä, mutta kuka? Juoni on kuin suoraan Agatha Christieltä. 
Näin siis vain pintapuolisesti. Todellisuudessa kirjan tapahtumat ovat vain runko, jonka ympärille todellinen sisältö muodostuu: Annikan vaikea suhde menneisyyteensä, hänen ja Thomaksen parisuhteen ongelmat, kitkat ja jännitteet työelämässä ja monet muut seikat. Lukija tempautuu nopeasti mukaan Annikan sisäiseen maailmaan ja ulkoiseen toimintaan. Kirjalliset ilmaisut ovat kekseliäitä ja hetkeen tarttuvia.
​

Novellikokoelmat ovat mielestäni erinomaista luettavaa. Ne ovat monipuolisia, niitä voi lueskella sopivasti pala kerrallaan ja ne ovat parhaissa tapauksissa myös hyvin viihdyttäviä. Hieman harmi, että niitä julkaistaan nykyään melko vähän. Tämäkin on jo 80-luvulta.

Skiftesvikin Suolamänty lähtee liikkeelle hieman verkkaisesti, mutta nopeasti alkaa vauhti kiihtyä kuin höyryveturissa. Kieli on hauskaa ja elävää ja tarinoihin uppoutuu jo parin sivun jälkeen niin sisälle, että yllättyy kuinka se nopeasti päättyykin. Sen jälkeen tulee taas toinen, täysin erilainen kertomus.
Parasta näissä novelleissa mielestäni on kuitenkin niiden kekseliäisyys. Vai mitä sanotte Taistosta, joka yleensä tekee kolmen miehen työt sahalla, mutta äkkiä kuin luonnonoikusta ryhtyykin pitämään konserttia työaikanaan? Entäpä "sahantarkastaja", joka kuljeskelee sahalta toiselle omatekoisissa virkavaatteissaan herätyskello repussaan? Kaikki tietävät, ettei hän ole mikään oikea virkatarkastaja, mutta siitä huolimatta kaikki haluavat tarkkaan kuulla mitä sanottavaa hänellä on. Entä minkälaisen tarinan mahtaa kätkeä sisälleen itse kirjan nimeksikin valikoitunut suolamänty?
​

Tuntemattoman Sotilaan Hietanen, Rokka, Lammio, Rahikainen sekä myös Riitta Oja ja Kari Luoto sijoitettuna nykypäivän hektiseen ja ahdistavaan yritysmaailmaan. Pieni epäluulo saattaa lukijan mieltä kaihertaa ennen kuin luku-urakka on alkanut.
Kirja on kuitenkin mitä mainiointa luettavaa heti alusta lähtien. Matti Rönkä on yleisesti mielletty dekkarikirjailijaksi, ja onkin ilo nähdä, että myös hieman toisenlainen tyylilaji onnistuu hienosti. Oikeastaan niin hyvin, että onkin vaikea muistaa, että kyseessä on dekkarikirjailija.

Tarina kulkee hyvin, huumorin ja draaman säestämänä. Toimistomaailma on kirjoittajalle selvästikin hyvin tuttua, sen verran aidosti (puhun omasta kokemuksestani) erilaiset tilanteet ja aiheet kuvataan.  Taas kerran oikein suositeltava kirja.
​

Niin. Stephen King - ainakin vielä 1980-luvulla maailman luetuin kirjailija - on tietysti kauhutarinoiden mestari. Monet tuntevat Kingin tarinat myös paremmin elokuvien kautta: Hohto, Maissilapset ja lukemattomat muut, usein myös elokuva-alan palkintoja keränneet leffat lienevät tuttuja monille suomalaisilekin. 

Mutta kirjoittaako Stephen King muuta kuin kauhutarinoita? Kyllä vain. Tässä kirjassa kirjailija itse toimii taustaäänenä esitellen kunkin tarinan ja lopussa tehden vielä yhteenvedon.